Esittely ja yhteystiedot

Heinolan tila on biodynaaminen Demeter-tila, joka sijaitsee eteläisessä Mäntsälässä, Uudellamaalla, noin reilun 50 km päässä Helsingistä.

Tilan omistaa Biodynaamisen viljelyn säätiö, ja tilaa hallinnoi Heinolan maatilayhteisön osuuskunta . Tarkoituksena on kehittää tilaa maatilayhteisöksi, jossa asutaan ja viljellään kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti – suosien lähiruokaa, terveitä elämäntapoja ja yhteisöllisyyttä.

Tila on mukana GMO:n vastaisessa verkostossa.

Tilan kokonaispinta-ala on 45 ha, josta 24 ha peltoa, 8 ha laidunta ja 13 ha metsää. Tällä hetkellä pidetään 5 emolehmää ja nuorkarjaa sekä 2 hevosta. Osa tilan pinta-alasta on perinnebiotooppia.

Puutarhaa on hoidettu yhteistyössä Mäntsälän Keuda Saaren kartanon luomupuutarhuri- koulutuksen (vuosina 2011-12). Tilan puutarha- ja viljelytyöntekijänä toimii Osmo Virta. Kevättalven 2015 aikana tilalle nousi kasvihuone, jossa kasvatetaan pääasiassa taimia.

Tilalla järjestetään tapahtumia! Aikoinaan järjestettiin Kevätkestit toukokuussa sekä syksyllä Sadonkorjuujuhla. Kesällä oli heinäntekotalkoita. Tilan tuotteita myös käytiin joskus myymässä mm. Mäntsälän Sepänmäen maalaismarkkinoilla sekä Järvenpään kävelykadun Maa elää-tapahtumassa. Tila osallistuu toisinaan myös Ravintolapäivään. Seuraa tulevia tapahtumia!

Tilan puutarhatuotteita voi ostaa pienestä tilapuodistamme kesäaikana. Tilan tuottama liha myydään suoramyyntinä teurastusten jälkeen, yleensä loppusyksystä, suoraan varauksen tehneille asiakkaille.

Ilmoitathan etukäteen, mikäli haluat tulla tutustumaan tilaan tapahtumien ulkopuolella.

Osoite: Eteläinen pikatie 540 – 04480 Haarajoki

email: heinolanmaatila@gmail.com

Tilan emäntä Terhikki Sahari gsm 040-7671747

email: terhikki_sahari@hotmail.com

Työntekijä:

Osmo Virta

sähköposti: osmo.virta@hotmail.com

puh: 0408450180

Facebookissa: Heinolan maatilayhteisön ystävät

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Esittely ja yhteystiedot

  1. Paluuviite: Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 | Muijaniityn Ruokaosuuskunta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s